tiistai 23. joulukuuta 2008

Hyvää ja Rauhallista Joulua

sekä

Treenitäyteistä Uutta Vuotta 2009

kaikille jaoston jäsenille sekä

muille pyöräilyn ystäville!

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Jaoston saunailta

Pidetään tänään 2.12.2008 Tampereella.
Ilmoittautuneille annettu ajo-ohjeet paikalle.
Aloitetaan klo 19 paikkeilla.
Saunailta tarkoitettu kaikille jäsenille ja
talkoissa olleille!
Lisätietoja tarvittaessa Hannulta.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Aluemestaruus XC

ajetaan tänään keskiviikkona Lamminpäässä klo 17.30.
Kaikki maastokuskit ajamaan sillä on turha toivoa
alueellisia kisoja lisää jos niissäkään joita järjestetään ei
käy ajajia.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Sappee DH tulokset

löytyvät täydellisenä (sisältävät molempien laskujen ajat) Kari Mäkisen tulossivuilta
Linkki sivuille löytyy sivun oikeasta reunasta.

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Sappee DH

Sappee DH saatiin pidettyä.Kiitos kaikille talkoissa olleille!
ERITYISKIITOKSET Janille,Mikolle,Juholle,Heidille,Pauliinalle
ja Arille valtavasta työpanoksesta kisan ja tapahtuman eteen!!!
Kisat onnistuivat hyvin ja kuskitkin lienevät olleen tyytyväisiä,
ainakin allekirjoittaneelle tulleen palautteen perusteella.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

torstai 4. syyskuuta 2008

DH-CUP FINAALI SAPPEESSA
20.-21.9.2008
>> OHJELMA <<

MARATHON SM KISA

Tampereella 14.9. klo 12.00 alkaen
Ilmoitettu Kalevi M-50 luokkaan sekä Ville M-14 luokkaan.
Ei muita ilmoittautuneita.
Hannu ja Jukka tuomareina kisassa.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Aluemestaruus DH

Ajettiin tiistaina 2.9.Paikalla järjestäjiä neljä,katsojia yksi ja ajajia kaikkiaan kaksi.
Tulokset
M-14 Ruusunen Toni KangKi 59,13
M Jokinen Mikko KangKi 50,84

Kiitokset ajajille ja järjestelyissä mukana olleille!

sunnuntai 31. elokuuta 2008

Tulevalla viikolla 1.9.alkaen

tapahtuu seuraavaa:

  • Viikonloppuna ajetaan MeriTeijossa DH kisa.Sinne ilmoitettu Mikko,Juho ja Joonas.
  • SM-Marathon ajetaan 14.9. Lamminpäässä .Ilmoittautumiset SM-kisaan
    3.9.mennessä,muut 5.9. mennessä.
    Kalevi ilmoittautunut tähän mennessä,muita kaivataan.Kisassa ajetaan myös junnuluokat n20km kisana.
    Muut ajavat 1-2 kertaa n35km reitin,uutta reittiä takalenkillä sekä ohitustien ylityksessä(uusia siltoja).SM matkat ajavat kaksi kierrosta.
  • Edelleen voivat vapaaehtoiset ilmoittautua hommiin Sappeen DH-kisaan!

tiistai 26. elokuuta 2008

Aluemestaruus DH

Aluemestaruus DH ajetaan tiistaina 2.9. Mustavuoressa alkaen klo 18.00.
Ilmoittautuminen paikanpäällä hyvissä ajoin ennen kisaa.Rata merkittynä
tunti ennen kisaa (muuten merkit katoavat...) mutta kisa ajetaan ennenkin
ajettua kisarataa noudatellen joten tutustua rataan voi etukäteen.

maanantai 25. elokuuta 2008

ALUEMESTARUUS TEMPO

Alueen tempomestaruudet ratkaistaan Pirkkalassa Anian rantatiellä
tiistaina 26.8. kello 17.30 alkaen.
Kaikki maantiepyörän omistavat ajamaan!

perjantai 22. elokuuta 2008

Tapahtuu 25.8.alkaen

MUISTUTUS vielä DH tapahtumasta:talkoisiin ilmoittautuminen on käynnissä,parhaat paikat
viedään ensin...

tiistai 19. elokuuta 2008

Kilpailuja ja toimintaa

Viikonloppuna kisailtiin DH:n SM kisat Himoksella.Onnittelut Joonakselle M-14 luokan pronssista!Muita sijoituksia kympin sakkiin tuli myös:Henrik M-30 luokan viides,Atte M-16 luokan seitsemäs,Tuure M-14 luokan kuudes ja Arttu saman luokan kahdeksas.Miesten luokassa kokemus oli valttia sillä paras kuskimme oli Jani sijoittuen sijalle 11.

Tulevana viikonloppuna ajetaan Hämeenlinnassa lauantaina tempo.Sinne menossa Samppa jonka avaus maantiellä viime viikonloppuna päättyi ampiainen suussa tienvarteen Liedossa.

Kouvolan DH kisaan ilmoitettu Joonas.

Tulevaa: Syksyllä 20.-21.9 järjestämme DH kisan ja tapahtuman Sappeessa.

Kaikki ovat velvollisia tulemaan talkoisiin,ilmoita vain mihin hommaan haluat yms.Kyytejä järjestellään...

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Nappulaikäisten puistoajot


Keskiviikkona 23.7 pidettiin Kangasalan Pikkolassa nappulaikäisten puistoajot.
Kuten kuvasta näkyy, sää suosi ja nuoret pyöräilijät loistivat kilpaa myös auringon kanssa.

lauantai 12. heinäkuuta 2008

Maasto-ajoja

Tiistaina ajettiin jälleen maastoharjoitukset,tulokset

AA2
Pekka Sammalisto 35,06
Ismo Raitanen 37,51

AA1
Joonas Heikkinen 18,32

Ajajia kaivataan lisää mukaan ensikerralla testaamaan kuntoaa.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Maasto-ajoja

Alkukesän aikana on ajettu maastossa aika-ajoja.Seuraavassa tulokset tähän mennessä:
27.5. AA1
Pekka Sammalisto 17,58
Ville Huikuri 20,59
Aimo Jokela 21,15
Aaro Urpela 21,15

3.6.AA1
Pekka Sammalisto 17,02
Harri Hakavuori 17,06
Henri Hakavuori 18,44
Aaro Urpela 18,52
Ville Huikuri 19,54
Aimo Jokela 20,20
Joonas Heikkinen 20,27
Anssi Ikonen 25,06


24.6. AA2
Harri Hakavuori 35,34
Henri Hakavuori 45,31
Ville Huikuri 46,42

24.6. AA1
Pekka Sammalisto 18,45
Joonas Heikkinen 22,00

Harjoitustempo

1.7. ajettiin harjoitustempo Saarenmaantiellä aurinkoisessa säässä.
Valitettavasti paikalla oli vain kaksi ajajaa ja ajanottaja.
Tulokset
Daniel Häggblom 17,12
Hannu Autio 17,29

Kaikki mukaan seuraavilla kerroilla!
Tempoja lisätään kesän ja syksyn aikana.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Huomatkaa muutokset ja lisäykset toimintakalenterissä.
Tempoja lisätään listalle ja ehkä myös muuta.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

















4.6. 18.00 Maastopyöräilykoulu Kyötikkälässä

Ohjelmassa temppurata ja totuttelua maastoon.
Ensimmäiseksit tarkistettiin kaikkien pyörien peruskunto, tärkeimpänä jarrujen toimivuus.
Paikalla 10 innokasta nuorta miestä ja pari vanhempaa. Seuraavalla kerralla rohkeasti mukaan kaikki, jotka vielä harkitsevat.

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Kangasalan Kevätpyöräily 25.5.
pidettiin erinomaisessa säässä. Mukaan lähti 46 pitkänmatkalaista ja 5 30 km:n matkalaista.

KIITOS!

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Sappeen DH-kisan valmistelut sujuvat hyvin ja ratoja on alettu valmistelemaan.

Suunnitelmissa on pitää syksyllä molempina päivinä kilpailut niin että DH kisa

ajetaan sunnuntaina ja lauantaille on luvassa muuta kivaa kisaa...

maanantai 19. toukokuuta 2008



Kangasalan Kisa/Pyöräily

MAASTOPYÖRÄILYKURSSI 2008

AIKA: Keskiviikkoisin alkaen 4.6. klo 18-19.30

PAIKKA: Kyötikkälän urheilukeskus

MAKSU: 25 EUR (perhemaksu 20/h)

OHJAAJAT:

Pekka Sammalisto p. 0400 620768

Joonas Riihelä p. 0405 344152

OHJELMA:

Pyörän käsittely maastossa

Lenkkejä lähimaastoissa

Pyörän hallinta, tasapainoilu

Pyörän perushuollot

Turvallisuus maastossa ajettaessa

ILMOITTAUTUMINEN:

4.6. Kyötikkälässä alkaen 17.30

VARUSTEET:

Maastopyörä, kypärä ja maastajoon sopiva vaatetus

LISÄTIETOJA:

Ohjaajilta voi tiedustella.

Ei ikärajoituksia

TOIMINTAKALENTERI 2008 KangKi/Pyöräily











HEINÄKUU

8.7.

ti 18.30MTB AA1-4Kyötikkälä
9.7.ke 18.00DHMustavuori
9.7.ke 18.00MaastopyöräkouluKyötikkälä
16.7.ke 18.00DHMustavuori
22.7.ti 18.30MTB AA1-4Kyötikkälä




ELOKUU


5.8.ti 18.30MTB AA1-4Kyötikkälä
6.8.ke 18.00DHMustavuori
6.8.ke 18.00MaastopyöräkouluKyötikkälä
13.8.ke 18.00DHMustavuori
13.8.ke 18.00MaastopyöräkouluKyötikkälä
19.8.ti 18.00MTB AA1-4Kyötikkälä




SYYSKUU

20.9.laDH tapahtumaSappee
21.9.suDH tapahtumaSappee

Enduro-toiminta

Jaoston endurotoiminnasta vastaava on Pekka Sammalisto (p. 0400 620768) ja häneen voi ottaa yhteyttä aiheeseen liittyvissä asioissa. Sposti 2wsxdr(at)gmail.com.

perjantai 16. toukokuuta 2008

Tulevana viikonloppuna

Tulevana viikonloppuna ajetaan Tampereella Sorilassa tempo alk klo 15 ja sunnuntaina Lahdesjärvellä
kortteli. Lauantaina ajaa Mikko tempon,sunnuntaina ei meiltä ajajia.Kaikki katsomaan ja kannustamaan!
Viikon päästä kisaillaan Säkylässä tempo+maantie,Kiimingissä marathonia ja Lohjalla tempoa.
Meiltä ilmoitettu Säkylän maantielle Nieminen Samppa ,ei muita ilmoittautuneita.
KAIVATAAN ilmoittautumisia Meri Teijo DH,Mynämäki tempo ja Korso marathon.
Muistakaa,ENDURON ilmoittautumiset Pekan kautta!
Jaoston kokous pidetään TIISTAINA 20.5.klo 18 Pekalla
Kilpailuista

* Oma kilpailutoiminta
Omat kilpailut ovat seuran jäsenille maksuttomia, niihin voivat halutessaan osallistua kaikki jäsenet. Yleensä niissä ei vaadita kilpailulisenssiä.

* Muiden seurojen järjestämät kilpailut
Pyöräilyjaosto maksaa osanottomaksun jäsenilleen vain kalenterikilpailuihin, ei "kyläkilpailuihin".

* Kilpailuihin ilmoittautuminen
Kilpailuihin ilmoittaudutaan vain yhdellä tavalla, selkeät ohjeet löytyvät uusista toimintasäännöistä.

* Kansallinen kilpailukalenteri
Löytyy parhaiten netistä osoitteesta: www.pyoraily.fi

* Alueen kalenteri
Löytyy netistä osoitteesta: www.pyoraily.fi/kalenteri/kalenteri_hapy.htm

* Aluemestaruuskilpailut
kilpailuihin saavat osallistua kaikki jaoston jäsenet, lisenssiä ei tarvita, kypäräpakko. Huom. muista myös pyörää koskevat säännöt, DH:ssa myös varustepuolen täytyy olla kunnossa.

* Kilpailulisenssit
Kun tarvitset lisenssiä, ota yhteys Hannu Autioon, puh. 0400 635 032.
KangKin hurjat Rosendahlin GP:ssä. tulokset>> http://www.fillari-lehti.fi/perus/racing/2008/rosendahl.asp

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

SAARENMAANTIEN TEMPOT


Lähtöpaikalla Saarenmaantiellä pari vuotta sitten.